Kruunajaklaava.fi ei ole enää saatavana täältä. Yritä sen sijaan ravintolakk.fi.

Luontoa, kulttuuria ja viihdettä Pirkanmaalla

Suomen eteläosassa sijaitseva Pirkanmaa käsittää 22 kuntaa ja on koti yli 500 000 asukkaalle. Suurin osa Pirkanmaan väestöstä on keskittynyt Tampereelle, joka on maakunnan suurin kaupunki. Tampere toimii myös Pirkanmaan maakuntakeskuksena. Tampereen jälkeen suurimmat väestökeskittymät alueella ovat Valkeakoskella, Vammalassa ja Toijalassa.

Perinteiseen pirkanmaalaiseen maisemaan kuuluvat vesistöt ja useat metsien muodostamat luonnonsuojelualueet. Pirkanmaahan kuuluu peräti kolme kansallispuistoa ja kaksi luonnonpuistoa, jotka ovat kaikki tutustumisen arvoisia. Suurimmat edellä mainituista ovat Helvetinjärven kansallispuisto ja Seitsemisen kansallispuisto, joista kummatkin levittäytyvät lähes 50 neliökilometrin alueille. Helvetinjärven kansallispuisto sijaitsee Ruoveden kunnan alueella ja Seitseminen puolestaan Ikaallisten ja Ylöjärven kaupunkien alueella. Luonnon äärelle on helppo hakeutua myös muissa Pirkanmaan kunnissa ja kaupungeissa, jotka tarjoavat useita ulkoilualueita.

Kulttuuri- ja urheilukaupunki Tampere

Pirkanmaan maakuntakeskuksena ja maakunnan isoimpana kaupunkina Tampere tarjoaa monipuolisen kattauksen kulttuuria ja viihdettä niin tamperelaisille kuin kaupungissa vieraileville kävijöille. Kaupungissa viihtyvät niin aikuiset kuin lapsetkin ja nähtävää on tarjolla moneen eri makuun. Kaupungin museotarjontaan sisältyy muun muassa useampia näyttelyitä sisältävä museokeskus Vapriikki, maailman ainoa Muumimuseo sekä Suomen ainoa Poliisimuseo. Kulttuuritarjontaa täydentävät useat kaupungissa toimivat teatterit, joiden vaihtuviin esityksiin ei ehdi kyllästymään.

Tampere houkuttelee paikalle myös hyvän ruoan ja juoman parissa viihtyviä. Kaupungista löytää monipuolisen kattauksen ravintoloita, kahviloita ja panimoita. Peritamperelaiseen ruokalistaan pääsee tutustumaan muun muassa Pispalan Pulterissa, kun taas fine diningia kaipaavan kannattaa hakeutua paikallisesti arvostettuun Ravinteli Berthaan. Tampereeseen ja tamperelaisuuteen pääsee tutustumaan etukäteen tällä videolla.

Tampere tarjoaa myös paljon urheilun ystäville. Kaupunki mahdollistaa useita eri urheilu mahdollisuuksia, jonka lisäksi penkkiurheilusta kiinnostuneet voivat nauttia lähes lyömättömän Tapparan liiga -otteluista. Parhaat kertoimet tuleviin matseihin löytyvät täältä!

Pirkanmaan kunnat tarjoavat kokonaisuudessaan mielenkiintoisia luontokohteita, kulttuuria ja tekemistä moneen makuun. Vierailun Pirkanmaalle pääsee toteuttamaan helposti toimivia kulkuyhteyksiä hyödyntäen. Mikäli samalla kertaa haluaa vierailla useammassa kunnassa, on kannattavaa varata oma auto käyttöön.


© 2024 Kruunajaklaava.fi. All Rights Reserved.